torstai 31. heinäkuuta 2014

Sienikeitto vai sienipiiras / Mushroom soup or pie

Grillikauden jälkeen en ole vieläkään kyllästynyt sieniin. Itseasiassa olen suorastaan hullaantunut niihin. Nuorempana en syönyt sieniä juuri lainkaan ja herkkusienistäkin aloin tykätä vasta muutama vuosi sitten. Sen jälkeen sienihimoni onkin vain yltynyt. Paistetut sienet ovat maukas lisuke uusille perunoille, sienikeitto maistuu ihanan kodikkaalle sateisena kesäpäivänä ja sienipiirakkaa voi ottaa mukaan esimerkiksi piknikille. Tässä pari hyväksi havaittua sienireseptiä.



Juustoinen herkkusienikeitto

250 g herkkusieniä
1 sipuli
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl vehnäjauhoja
6 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
100 g koskenlaskija voimakas -sulatejuustoa
noin 1/2 tl suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä

Puhdista sienet talouspaperilla ja leikkaa viipaleiksi. Kuullota sipulia ja sieniä miedolla lämmöllä öljyssä kattilan pohjalla noin 5 minuuttia, tai niin kauan, kunnes suurin osa sienistä irtoavasta nesteestä on haihtunut. Lisää jauhot ja sekoita. Lisää kattilaan kuumaa kasvislientä vähitellen koko ajan sekoittaen ja keitä soppaa kannen alla noin 10 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää lopuksi kerma ja murennettu sulatejuusto, sekä mausteet. Kiehauta kunnes juusto on sulanut ja tarkista maku. Viimeistele keitto tuoreella persiljalla tai timjamilla. 



Maukas sieni-sipulipiirakka

Pohja
250g rahkaa
1/2 dl rypsiöljyä
1/3 tl suolaa
3 dl jauhoja

Täyte
1/2 l tuoreita kanttarelleja
6 kesäsipulia
2 rkl voita
1 dl valkoviiniä
2 rkl hunajaa
tuoretta timjamia
sormisuolaa
mustapippuria

Lisäksi
1 kananmuna voiteluun
mustia oliiveja

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Sekoita rahka, öljy ja suola kulhossa. Lisää jauhot joukkoon. Alusta taikinaa sen verran, että saat siitä sileää, peitä se kelmulla ja siirrä jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.
3. Kuori ja lohko sipulit. Sulata voi pannussa ja lisää siihen sipulit ja kanttarellit. Paista miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia. Lisää viini ja hunaja ja anna muhia pannussa 15 minuuttia. Mausta hienonnetulla timjamilla, suolalla ja pippurilla.
4. Kauli jääkaapissa ollut taikina leivinpaperilla noin 30 cm leveäksi pyöryläksi ja siirrä se uuninpellille. Levitä täyte pohjalle, halkaise ja lisää myös oliivit. Jätä reunoille noin 5cm ilman täytettä. Laskosta taikinan reunat täytteen päälle ja voitele reunat kananmunalla. Paista piirakkaa uunissa noin 15-20 minuuttia. 
5. Ripottele valmiin piirakan päälle vielä tuoretta timjamia.

Alkuperäinen sipulipiiraan ohje löytyy Glorian ruoka&viini -sivuilta.
Ohjeessa reunoja käsketään kääntää noin 3 cm verran, mutta itse huomasin, että täyte tipahtelee piirakan päältä melko helposti ja toisaalta reunaosa oli todella mehevää, joten kehotan käärimään taikinaa täytteen päälle ainakin sen 5cm. 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Viimeiset lomapäivät / The last days of holiday

Tasan viikko lomaa jäljellä. En lähtenyt ulkomaille, en edes Tallinnaan, vaikka alkukesän sadepäivinä selailin paniikissa kaikki mahdolliset äkkilähdöt. Hyvä niin, sillä saimmehan kuumimman ja varmaan myös kuivimman heinäkuun viiteenkymmeneen vuoteen. Nyt kun helteistä on saatu nauttia jo monta viikkoa putkeen, ei tunnu enää ikävältä olla välillä ihan vaan sisällä, tai muuten varjossa, kellarissa tai vaikka supermarketin pakasteosastolla. 

Hyvien säiden haittapuoli on tietenkin ollut se, että kun ei ole jaksanut olla sisällä, ei ole jaksanut myöskään siivota. Niinpä meidänkin kodissamme on aika ajoin vallinnut melko kaaottinen tunnelma. Maanantaina vietin kuitenkin koko päivän kotona, siivosin ja surffailin. Se pisteli hieman ja sisäinen ääneni mutisi, että olisit nyt vielä ulkona kun kerran voit. Lopputulos oli mutinoista huolimatta aika kiva: vähän freesimpi ja siistimpi koti. Ainakin hetkellisesti.

Jee, krääsän ja papereiden alta löytyi työpöytä.


Hassu, vihreä ja oikeastaan aika ruma pullo ostettu kooPernusta vitosella. ;)
Lunaa ei helle haittaa. 

Arkiaskareiden jälkeen ehdin hyvällä omallatunnolla istua vielä parvekkeella jo hivenen viilentyneessä kesäillassa, lueskella pari vuotta sitten ilmestynyttä Caitlin Moranin kohukirjaa Naisena olemisen taito ja nauttia elämisestä. Suomalainen hellepäivä sisätiloissa ei ollut siis mitenkään paskempi kokemus. Täytyy silti rehellisesti sanoa, että sen verran vankasti mielikuva hyytävästä ja synkästä talvisäästä on juurtunut pääkoppaani, että loppuloman ajattelin viettää kaikesta huolimatta ulkosalla. Sisustaa ja siivota ehtii sitten talvellakin. ;)


Hulvaton ja ajatuksia herättävä "2000-luvun feministinen manifesti".

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kesäinen aamupala / Summer breakfast

Yksinkertaisesti mikään ei vedä vertoja tuoreille marjoille ja luonnonjugurtille. Se on ehdottomasti yksi parhaista kesäherkuista, joita tiedän. Päälle vielä vähän mysliä ja hunajaa, ja avot! Kotivalossa -blogissa oli muuten juuri sopivasti ohje itsetehdylle myslille. Tekee kesäherkusta varmasti vieläkin herkullisempaa.

Tämä on viimeinen kokonainen lomaviikkoni. Lämmintä on piisannut, joidenkin mielestä ehkä jopa enemmän kuin tarpeeksi. Öisin on hieman vaikea nukkua, mutta onko sen väliä, kun voi lomalaisena valvoakin. Kiitos ihana kesä ja aurinko! :)

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vanha keittiönpöytä / Old kitchen table

Kotiamme koristamaan saapui pari kuukautta sitten ruokailuryhmä, jonka ovat aikoinaan ostaneet siskoni poikaystävän isovanhemmat ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Isovanhemmilta pöytä siirtyi siskoni poikaystävän vanhempien ensimmäiseen yhteiseen kotiin, ja sieltä taas siskoni ja hänen poikaystävänsä ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Nyt kun he kyllästyivät vanhaan ja hieman maalaisromanttiseen ruokapöytään ja ostivat uuden modernimman, kiiltäväpintaisen pöydän, tämä pöytävanhus sai tulla jatkamaan elämää minun ja mieheni niin ikään ensimmäiseen yhteiseen kotiimme. Tervetuloa pöytä!



Minähän olen sellainen, joka rakastaa kaikkea vanhaa ja kaunista, joten olen iloinnut suuresti tästä vankkarakenteisesta, täyspuisesta ruokailuryhmästä. Pöydän pariksi löytyi H&M homesta vielä ihana, juuri sopivan kokoinen ja värinen pellavainen pöytäliina. Nyt kelpaa kattaa pöytä koreaksi. :)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Raikas avokadosalaatti / Fresh avocado salad



Avokadosalaatti ja kylmä valkkari sopii kesäisen päivän lounaaksi kuin nenä päähän. Raikkautta ja makua lounasherkkuun saa, kun siihen lisää ripauksen chiliä ja yhden mehuisan nektariinin. Tästä on tullut ehdottomasti yksi salaattisuosikeistani, joten ajattelin suositella sitä teillekin. :)

Avokado-nektariinisalaatti

rapsakkaa jäävuorisalaattia
kourallinen rukolaa
yksi kypsä ja mehukas nektariini (tai persikka)
yksi kypsä avokado
punaista chiliä
tuoretta punasipulia ja sen vartta
fetajuustoa
paahdettuja pinjansiemeniä

päälle:
oliiviöljyä
sormisuolaa
sitruunan mehua
mustapippuria



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kohtauksia Itä-Suomesta / Fleeting moments in Eastern Finland


Ei kesää ilman kärpäsiä, eikä kimalaisia.
 
Joensuun keskustassa Taito Shopin pihalla.
Varpaat santaan! Tohmajärven rannalle saisi hyvän biitsin, kun maaperä on hienointa hiekkaa.
Luna ei uskaltanut uimaan, mutta nautti täysillä vapaudestaan mm. karkaamalla naapurin pihalle leikkimään.
Tohmajärven hylätty asema.
Tehtiin myös tuttavuutta paikallisten kanssa.

Itä-Suomen roadtrip on nyt takanapäin. Oli ihana ja aurinkoinen reissu. Netin käyttö matkalla oli melko rajoittunutta, joten nappailin kuvia lähinnä instagrammiin ja luin blogien sijasta kirjoja. ;) Olisin voinut jäädä sinne Joensuun huudeille pyörimään pidemmäksikin aikaa, matkustaa kenties päiväksi Kuopioon ja takaisin tullessa pysähtyä Savonlinnassa, mutta viidennen reissupäivän jälkeen aloin murehtia parvekkeella kukkivaa kirsikkatomaattiani, ja halusin palata kotiin kastelemaan sitä. Helteistä huolimatta se oli onneksi yhä hengissä.

Monta pientä paikkakuntaa jäi yhä tutkimatta ja kirpputoria kiertämättä. Hyvä syy siis palata takaisin taas ensi kesänä.


Tohmajärven kiinnostavin kuvauskohde oli autioitunut rautatieaseman kauppa- ja baarirakennus.

Lisää reissukuvia löytyy instagrammista. :)

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Epäonninen grillauspäivä / Bad luck with grilling

Tämän blogipäivityksen nimi oli tarkoitus olla "cavaa kattojen yllä". Taloyhtiössämme on nähkääs mukava pieni kattoterassi, josta löytyy pöytä, pari aurinkotuolia ja pallogrilli kaikkien asukkaiden vapaaseen käyttöön. Olin jo alkuviikosta sopinut ystäväni kanssa, että lauantaina, kun aurinko paistaa, käydään heti aamupäivällä ostamassa salaattiaineksia ja jotain hyviä grilliherkkuja, ja mennään katolle nauttimaan kesäpäivästä.

Ystäväni saapui meille, suunniteltiin siinä grillimenuu: grillattu halloumijuustosalaatti mansikoilla, paahdettuja paprikoita ja mahdollisesti jotain laadukasta lihaa, ja lähdettiin kauppareissulle. Samalla oven avauksella, kun me astuimme ulos, vajaa kymmenen hengen nuorisojoukko grillihiilineen, kaljalaatikoineen ja ruokakasseineen astui sisälle. Oli turha kysyä mikä oli heidän lauantaisuunnitelmansa.

No se siitä grillausideasta sitten. Kattoterassipäivä muuttui puistopiknik-päiväksi, ja me teimme halloumi-mansikka -salaatin sijaan vuohenjuusto-mansikka-avokado -salaattia ja jugurtti-minttu -kastiketta. Lisäksi ostettiin ciabatta-leipää ja tehtiin sille reikas tomaattisalsa. Lopputulos oli mahtava aurinkoinen päivä hyvässä seurassa. :)

Kelpaa siitä kesäpäivästä nauttia näilläkin eväillä.


Huom. leikkuulauta puistopiknikillä on erinomainen alusta laseille ja mukeille. :)

Vuohenjuusto-mansikka-avokado -salaattiin tuli nimensä mukaisesti: vuohenjuustoa ja avokadoa, raikasta salaattia, retiisejä, ruohosipulia ja mansikoita.
Jugurttikastikkeeseen taas maustamatonta jugurttia, tuoretta minttua silputtuna, lusikallinen hunajaa, suolaa ja pippuria.

Huomenna meidän olisi tarkoitus suunnata koiran ja miekkosen kanssa kohti Itä-Suomea. Reissailu siis jatkuu ja minä pidän sormet ristissä, että parvekeyrtit on hengissä vielä, kun palataan takaisin. :) 

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Terveisiä Kustavista / Greetings from Kustavi

Pieni kesälomapyrähdys Varsinais-Suomessa on nyt takana. Oli rentouttava ja mukava reissu, ja auringostakin saatiin nauttia yhtenä päivänä ihan urakalla. Se tuntuu tänä sateisena kesänä olevan melkoisen harvinaista herkkua. Onneksi täällä Suomessa voi kuitenkin lähes aina laittaa saunan lämpenemään ja vetää villasukat jalkaan. :)

Paljon tuli myös istuttua vaan tv:n ääressä ja tuijotettua jalkapalloa, tai luettua kirjaa. Yhtenä päivänä käytiin vierailulla Kustavissa. Olen joskus muutama vuosi sitten käynyt siellä aivan mielettömän ihanalla kirpputorilla – oikeassa aarreaitassa, jonka hyllyt ja huoneet pursuivat vanhoja tavaroita ja huonekaluja. Nyt valitettavastu kirpputori oli kuitenkin hävinnyt ja sen tilalla oli melko vaatimaton käsityökauppa. Harmillinen takaisku. Onneksi tuliaisia löytyi sentään paluumatkalla Kustavin savipajasta.

Kustavin savipajan pihaidylliä. Samalla pihalla sijaitsevat myös hopeapaja, tekstiilitupa ja kahvila.
PussPuss -mukeja.

Hipsterimukeja ;)