sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Mitä tehdä, kun ulkona on kylmää ja märkää? / Cosy moments

Tihuttaa vettä ja tuulee. Maa on musta ja taivas harmaa. Ei huvita lähteä minnekään. Kaapelitehtaalla olisi tänä viikonloppuna ollut Street food festivaali – mielenkiintoisia ihmisiä, hyvää ruokaa ja lämmin tunnelma. En kuitenkaan ole jaksanut poistua kotoa, joten jätän festarit väliin. Kuulostaa masentavalta, mutta todellisuudessa olen valtavan inspiroitunut. Kun ulkona on liian kylmää ja märkää, että huvittaisi liikkua minnekään, on ihana vaan olla.

Oleskeluun löytyy viikossa aivan liian vähän aikaa. Pari viikkoa sitten olin kuuntelmassa ideoiden tuottamiseen erikoistuneen Idealist Groupin luovan johtajan Saku Tuomisen innostavaa puhetta. Hän kertoi kysyneensä eräällä keikallaan ihmisiltä, mistä he haaveilivat. Osa naisista oli vastannut, että olisi kiva, jos ehtisi vaikka lukea jonkun kirjan. Hyvät hyssykät! Jos ihmisen ensisijainen haave on lukea kirja, kannattaa jättää välistä parit kissanristiäiset ja jäädä kotiin pitämään sadetta. Kynttilöitä, kuumaa kaakaota, villasukat ja hyvä kirja. Lukemisen ohessa voi sitten miettiä itselleen uusia haaveita toteutettavaksi. :)

Kynttilät tuovat valoa ja tunnelmaa marraskuussa
Parasta pimeydessä on, kun voi luoda tunnelmaa kynttilöillä ja valoilla.
Divaani-lehtiä ja teetä
Tee lämmittää ja lukeminen rentouttaa. :)
kynttilä palaa vihreässä Indiskan lyhdyssä
Löytökoira Luna makoilee rennosti sohvalla
Lunan ilme kertoo kaiken ;).
Muuten, meidän Etelä-Amerikan matkaan on aikaa enää vajaa kuukausi. Pääsen vihdoin toteuttamaan oman pitkäaikaisen suuren haaveeni. Argentiina-aiheisia vinkkejä ja kuvia siis tiedossa lähitulevaisuudessa. :)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Joulutoiveita / Christmas wish list


Olen jouluihminen. Rakastan lahjojen suunnittelua ja niiden ostamista. Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän kotini koristelemisesta ja herkkujen leipomisesta joulua varten. Tänä vuonna meillä ei kuitenkaan vietetä joulua, sillä olemme lähdössä lomalle Etelä-Amerikkaan Argentiinaan. Argentiinassa on joulukuussa kesä, joten meitä vastassa ovat 30 asteen helteet, Buenos Airesin värikkäät kadut ja kuuma tango. Tuskin maltan odottaa. :)

En silti ole voinut välttyä kaikilta ihanilta jouluhömpötyksiltä. Jos viettäisimme joulua tänä vuonna kotona, olisin varmasti jo innostunut shoppailemaan ja sisustamaan kotiamme uusilla suloisilla joulukoristeilla. Onneksi sentään kyntilöitä ja koristevaloja voi pitää päällä koko talven.

Tulevasta reissusta huolimatta halusin koota oman jouluisen toivelistani. Nimittäin haaveilu ja unelmointi, jos mikään, kuuluvat osana jouluun! Tänä vuonna joululistani ei ollut ihan yhtä bling bling, kuin viime jouluna (klik). :)


1. Diamond -kynttilälyhdyt, 34,90 e, Katoko. 2. Sisustustyyny, 15 e, H&M home. 3. Bloominvillen joulukoristeet, 12 e, dom dom. 4. House Doctorin musta joulutähti, 15 e, Peroba. 5. Poro-tyynynpäällinen, 11,95 e, Ellos. 6. Koristetimatti, 15,50 e, dom dom. 7. Harlekiini villahuopa, 81,90 e, Lapuan Kankurit. 8. House Doctorin Dome -kynttilälyhty harmaalla marmorijalalla, 18 e, Room21. 9. Keraaminen kauris, 15 e, Peroba. 

Ylemmät interiööri-kuvat: House Doctor ja H&M home.