tiistai 12. marraskuuta 2013

Terveisiä Lontoosta

 
Kävimme siskon kanssa hurvittelemassa Lontoossa viikonloppuna. Oli mahtava ja antoisa reissu, vaikka ehdimme olla paikan päällä vain kaksi kokonaista päivää. Lontoossa on niin valtavasti nähtävää. Meidän aikamme kului suurimmaksi osaksi matkustellessa paikasta toiseen, shoppaillessa ja suurkaupungin tunnelmaa fiilistellen. Ainut harmillinen asia koko reissussa oli viikonlopulle osuneet vesisateet, jotka kastelivat meidät varsinkin lauantaina melko perusteellisesti. Onneksi vettä ripsotti vain aamupäivän ja illalla saimme taas nauttia kirkkaasta säästä.

Westfieldin ostoskeskus.

Perjantaipäivä kului Westfieldin ostoskeskuksessa, joka sijaitsee lähellä Shepherd's Bushin metropysäkkiä. Ostoskeskus on Euroopan suurin ja ajattelimme tyydyttää siellä shoppailuhimomme heti ensimmäisenä päivänä, jotta malttaisimme möhemmin katsella myös nähtävyyksiä. Suunnitelma toimi melko hyvin, vaikka eksyimmekin vielä lauantai-iltana Piccadillylle ja Oxford streetille ostamaan viimeiset tuliaiset.

PopUp Britainin liike Piccadillyllä.



Zara homen tarjontaa Regent Streetillä.

Zara Home Regent Streetillä meinasi sekoittaa pienen Lontoo-turistin pään. Pari viikkoa sitten kirjoittelin kullan kimalluksesta ja nyt olin keskellä säihkyvää sisustusparatiisia. Onnekseni ja toisaalta harmikseni matkabudjetissa alkoi tulla katto vastaan enkä voinut ostaa kauppaa tyhjäksi. Jotain sentään tarttui mukaan.

Zara homen teekuppivalikoima ihastutti.
Tämä romanttinen kuppi lähti tuliaisiksi kotiin.

Tuliaisena Englannista mukaan kotiin toin luonnollisesti myös teetä. Purnukka oli niin kaunis.
Kotona teen ja Elle Decorationin äärellä.

2 kommenttia:

  1. Zara home -myymälässä oli tehnyt ostoksia taannoin myös Herttuatar Catherine! Mun mielestä Kate on aina ihan supertyylikäs (kuten kaikki nuoret kuninkaalliset taitaa olla), joten sä todistit jälleen kerran omaavasi pettämättömän tyylitajun - ja ihan ilman kuninkaallisia tyylikursseja ;)

    <3 Noora

    VastaaPoista
  2. Uuu, ihana uutinen! Catherinen jalanjäljissä kuljetaan siis. Kyseisessä Zara homessa Regent streetillä oli muuten kolme kerrosta ja sieltä löytyi vaikka mitä ihanaa!

    VastaaPoista