maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vihdoin pois kaupungista

Olen ollut lomalla lähes kolme viikkoa ja kökkinyt suuriman osan ajasta kotona. Tiesin jo etukäteen, että tänä kesänä emme lähde ulkomaille, ja olin ottanut sen asenteen, että vietän siis turistielämää Helsingissä. Nyt alkaa kuitenkin pää hajoilla. Turistina oleminen ei loppuraskaudesta käy lainkaan niin ketterästi kuin voisi kuvitella. Lyllerrän metroasemalle, matkustan keskustaan, kierrän korttelin ja sitten onkin jo pakko taas istahtaa. Onneksi uusi koti on valoisa ja viihtyisä, parvekkeelle paistaa aurinko ja se lämmittää, vaikka ulkona olisi vain 15 astetta lämmintä. Ja onneksi tänään matkustamme vihdoin pois Helsingistä. Pakkaan kameran ja kirjan mukaan, ja jatkan rauhallista lomailuani maaseudulla luonnon helmassa. :)

Cole & Son Palm Jungle olohuoneessa
Rakastan tätä tapettia! Cole & Sonin Plam Jungle inspiroi kotisohvalla istuskellessa.
Muistutus itselle: ota lomareissulle mukaan pieni muistikirja ihania ideoita ja ajatuksia varten.

Follow my blog with Bloglovin

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Puoli vuotta myöhemmin... / 6 months later

Jahas, kuusi kuukautta siinä meni, että pystyin jälleen tarttumaan blogini päivityksiin. Puoli vuotta sitten elämä heitti häränpyllyä, kun sain tietää, että perheeseen syntyy syksyllä uusi ihminen. Siitä alkoi ensin kolmen kuukauden tauoton pahoinvointi ja palelemisaalto, sitten uuden asunnon etsintä ja remontointi, ja nyt pienten potkuhousujen ja bodyjen haalinta. Puolitoista viikkoa olen ollut kesälomalla ja tänään päädyin ensimmäistä kertaa avaamaan kauan tauolla olleen blogini.

Vaikka Argentiinan matkasta on aikaa jo niin paljon, etten enää pysty yksityiskohtaisesti kertomaan, miten matkamme Iguazúlle jatkui, niin haluan kuitenkin laittaa tänne loput matkakuvat, jotka minun oli tarkoitus julkaista jo tammikuussa. :) Hieman siis tropiikkia tähän Suomen sateiseen ja kylmään kesään.

Puerto Iguazún keskustan värikkäitä taloja.
Iguazún putoukset Argentiinan puolella.
Nenäkarhun pentuja. Supersöpöjä, mutta viekkaita eväsvarkaita. Silti mukavampia kuin lokit. ;)
Kansallispuistossa käveltiin putousten yllä.
Näkymä yhden putouksen päältä alemmalle tasolle. Ihana tropiikki!

Nenäkarhuvanhus

Iguazú oli kaikin puolin näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka! Ei sitä putousten ja luonnon suuruutta ja kauneutta pystynyt mitenkään valokuviin vangitsemaan. Reissu oli ehdottomasti niiden 18 tunnin arvoinen, jotka yhteen suuntaan istuimme (nukuimme) bussissa. Argentiinalaiset pitkän matkan bussit ovat muuten erinomaisia! Niissä tarjoillaan ruokaa ja juomaa, ja istuimet saa ihan oikeasti makuuasentoon. Ainut miinus on Argentiinalaisten aikakäsitys, joten bussit lähtevät ihan miten sattuu. Mekin odotimme bussia tunnin Buenos Airesin terminaalissa, ja minä tietenkin aivan paniikissa, että nyt ollaan kyllä väärässä paikassa ja jääty kyydistä. :)

Puerto Iguazún kylä oli myös sympaattinen pieni paikka, jossa viihdyimme yhteensä kolme päivää. Yhden päivän vietimme putouksilla Brazilian puolella, toisen Argentiinan puolella ja kolmannen, eli lähtöpäivän, hengailimme hotellin altaalla ja kävimme keskustassa kummastelemassa värikkäitä taloja. 

Värikkäitä taloja Argentiinalaisen pikkukylän keskustassa. Varsin Etelä-Amerikkalainen meininki!
Lopuksi pari kuvaa vielä Buenos Airesista. Iguazú-reissun jälkeen vietimme kaupungissa vielä noin viikon. Kävimme shoppailemassa tuliaisia, syömässä erittäin hyvää ruokaa ja katsomassa lisää nähtävyyksiä. Minulle jäi maasta vain positiivinen mielikuva. Emme tietääksemme tulleet huijatuksikaan kertaakaan, ja asiakaspalvelu oli todella hyvää joka puolella. Lähden ehdottomasti uudelleen, jos vielä saan siihen mahdollisuuden jonain päivänä. :)

Maisemia matkalla La Bocaan Buenos Airesissa.
Värikäs Caminito-kävelykatu La Bocan sydämessä on yksi Buenos Airesin tunnetuimmista nähtävyyksistä.
Caminiton rakennukset olivat tosin täynnä turistikrääsää. :)