sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syyshetkiä kaupungissa / Autumn in the city


Eilen oli upea ja kaunis syyspäivä Helsingissä. Käytiin Lunan kanssa kävelyllä ympäri Lauttasaarta ja minä nappailin valokuvia sen minkä ehdin. Tänään tuo sää näyttääkin sitten hieman toisenlaiselta. Koko taivas on harmaa, sataa vettä ja tuulee. Tekee mieli vaan sytyttää kynttilöitä ja maata sovalla viltin alla. Ja kun kerran mieli tekee, niin mikäpä siinä! Hyvä hetki viettää omaa aikaa, tuijotella sadetta, istua läppäri sylissä, kirjoitella blogia ja rentoutua.

Huomasin kyllä jälleen tänään miten erilaisia minä ja mieheni olemme, kun puhutaan rentoutumisesta. Mies vain pistää tv:n, tietokoneen tai pleikkarin päälle ja asettuu siihen eteen nauttimaan olostaan. Minulla taas rentoutumista edeltää aina siivousrutiini. Ensin on pakko järjestellä, laittaa telkkari pois päältä, sytyttää kynttilöitä ja tehdä ympäristötä mahdollisimman mukava ja rauhallinen. Vasta sitten voin lysähtää sohvalle keskittymään omiin juttuihini. Yksi pieni karvakuonolainen vielä kainaloon ja harmaasta lokakuustakin tulee vuoden parasta aikaa. :)

Luna tähyilemässä auringonlaskuun.
Crusellin silta Jätkäsaaren kupeessa.


Nähtiin lenkillä jänöjussi. En tiedä kumpi oli enemmän innoissaan, kuvaaja vai koira.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti