torstai 3. lokakuuta 2013

Syyspäivän suklaakeksit


Tervetuloa uuteen blogiini. Aloitan kirjoitteluni täydellisellä syyspäivällä. En muista milloin lokakuun alussa olisi ollut näin upea ja lämmin ilma. Kävin kävelemässä Itä-Helsingin metsissä ja nautin ihanasta auringon paisteesta. Syyspäivän kunniaksi leivoin myös syksyiset suklaakeksit. En tosin tiedä miten onnistuneita niistä loppujen lopuksi tuli. Kekseihin piti laittaa mantelia, joita kuvittelin kaapistani löytyvän. Kesken leivontapuuhien kuitenkin huomasin, että mantelit olivatkin mantelilastuja. Keksien mantelimaisuus jäi siis hieman latteaksi. No, paremmalla menestyksellä ensi kerralla. 

Aurinkoinen metsäpolku Itä-Helsingissä.
Suklaakekseihin tulee tummaa suklaata, mantelia ja kirsikkaa.

Suklaakeksiresepti

125g huoneenlämpöistä voita
3/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
200 g tummaa suklaata
1/2 dl manteleita
1 dl säilöttyjä kirsikoita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, ja sekoita munat siihen yksitellen. Rouhi suklaa ja mantelit, ja paloittele kirsikat. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, suklaa, mantelit ja kirsikat, ja lisää seos voi-sokerivaahtoon. Nostele taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperille ja kypsennä 175 asteessa uunin keskitasossa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoamista.

(Alkuperäinen resepti Glorian ruoka&viini -lehdessä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti