torstai 8. toukokuuta 2014

Paras makaronilaatikko / The best macaroni casserole


Makaronilaatikko on aika usein lapsiperheiden suosikkiruokaa, mutta myös meillä tehdään makaronilaatikkoa usein sunnuntaisin. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin perheen miespuolinen henkilö rakastaa makaroni-jauhelihamättöä, ja toiseksi maanantaisin on minun sirkus- / akrobatiaharrastuspäiväni, jolloin tulen aina niin nälkäisenä ja väsyneenä kotiin, että ruoka pitää olla valmista heti, kun astun ovesta sisään. Yksinkertaisin tapa saada pötsi nopeasti täyteen, on lämmittää edellisiltainen makaronilaatikonloppu.

Siksipä ajattelin nyt jakaa parhaan makaronilaatikkoreseptin, jonka olen löytänyt. Resepti on alunperin Glorian ruoka&viini -sivuilta.
 

Eli siis paras liha-makaronilaatikko:

1 sipuli
tilkka öljyä
5 dl (täysjyvä)makaronia
400 g paistinjauhelihaa
1/2 tl valkopippuria
ripaus mustapippuria
hieman reilu 2 tl suolaa
Munamaito
3 kananmunaa
8 dl täysmaitoa
Päälle 
juustoraastetta

Laita uuni 125 asteeseen ja keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko sipuli ja kuullota se öljyssä pehmeäksi. Siirrä sipuli syrjään ja paista jauheliha kuumassa pannussa kolmessa eri erässä, jotta liha todella paistuu, ei keity. Kun makaronit ovat kypsiä, valuta ne kylmässä vedessä ja kaada takaisin kattilaan. Lisää kattilaan myös sipuli, paistettu jauheliha ja mausteet. Sekoita hyvin.

Sekoita munat ja maito. Kaada makaroni-jauhelihamättö uunivuokaan ja munamaito sen päälle. Kypsennä laatikkoa uunissa noin 60 minuuttia. 

Lopuksi nosta uunin lämpötila 225 asteeseen ja lisää makaronilaatikon päälle maukasta juustoraastetta. Anna laatikon olla uunissa vielä noin 10-15 minuuttia.

Ps. Alkuperäisen ohjeen mukaan makaronilaatikko jää löysäksi, vaikka ruokaa pitäisi uunissa lähemmäs tunnin. Siksi olen itse pikkuisen nostanut lämpötilaa ja pitänyt laatikkoa uunissa myös juustokuorutuksen jälkeen hieman pidempään.

Ja jos jääkaapista löytyy erinäisiä ruuanjämiä, ne kannattaa heittää laatikon sekaan. Kuvan versiosta löytyy mm. kirsikkatomaatteja ja koskenlaskija juustoa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti